Nyt on uudistukset voimassa ja talli muutenkin valmis. Harmi vain, että niin moni hevonen jouduttiin jättämään kokonaan pois virtuaalimaailmasta. Syynä oli se, ettemme halunneet antaa itse otettuja kuvia mukaan myydessä emmekä muutenkaan halunneet myydä hevosia tai uskoneet niiden menevän kaupaksi ilman kuvia. Kaksi omilla kuvillamme varustettua hevosta on kuitenkin myynnissä, koska ne ovat kasvatteja. Kuvia ei anneta mukaan, ellei sitten IRL -kaverimme Seabiscuit osta niitä tallilleen. Merkitsin rekisteriin kuolleiksi muutamia pois jätettyjä hevosia, mutten jaksanut merkitä kaikkia. Vaikka näin raaka karsiminen tuntuu pahalta, on se kuitenkin hyvä koska osa edellisen Bocciolon hevosista oli lähes tai aivan turhia; niillä ei ollut hoitajia, niitä kilpailutettu tai ne eivät olleet siitoksessa. Yleensä me tuskin edes muistimme niiden olevan olemassa. Niinpä uuteen Boccioloon tuli mukaan yhteensä 6 tärkeintä ja rakkainta hevosta, unholaan painui 9 ja siltikin myytäviä jäi huimat 12. Myytävät ovat niitä, joilla on joltain vapaastikopiointisivulta otettu kuva. Muttah.. No juu.

Tulin tallille aamulla aikaisin aika unenpöppörössä. Tuntui kovin autiolta, kun rakennuksia oli vain yksi. Menin sisälle ja ruokin kaikki tallissa olevat hevoset. Niitähän olivat siis Jolly, Zone, Joy, Varpu, Halla ja Ihme sekä osa myytävistä. Loput myynnissä olevat hevoset täytyy pitää tarhoissa ympäri vuorokauden. Onneksi nyt on jo niin lämmin, että ne pärjäävät ihan hyvin loimet päällä. Toivotaan vain, että ne menevät nopeasti kaupaksi. Tallissa oli lämmintä ja kotoisaa, kun hevosten hiljainen rouskutus täytti ilman. Rahjasin kottikärryihin kolme heinäpaalia ja lähdin kärräämään niitä tarhoille. Kun myytävillä hevosilla ei nyt ratsasteta, ne eivät tarvitse väkirehua. Jätin paalit läjään ja hain vielä toiset kolme. Sitten jaoin ne niihin kolmeen tarhaan, joissa hevoset olivat. Lucifer tuli portille ja hörisi ystävällisesti. Tuntui todella pahalta, kun tiesin etten luultavasti näkisi sitä enää koskaan kun se ostettaisiin. Kutsuin Basilia nimeltä ja se tuli portille. Napsautin riimunnarun sen riimuun ja vein orin tallipihan läpi paalulle, johon kiinnitin sen ja hain harjapakin. Päätin ratsastaa Basililla vielä, ennen kuin joutuisin luopumaan siitä. Basilhan on minun oma yksityishevoseni. Se on elämänsä aikana asustellut niin Bocciolossa, Tumpelassa kuin Aasitalli Plum-Treessäkin, eikä meidän yhteisestä ajastamme ole puuttunut jännitystä. Harjasin Basilia pitkään ja hartaasti. Se ei näyttänyt huomaavan, että tilanteessa oli jotain erilaista. Ainahan me olimme ratsastelleet aamupäivisin ihan kahdestaan. Kiersin pintelit orin jalkoihin, heilautin kiiltävän satulan selkään ja suitsin rakkaan hevoseni. En viitsinyt edes jättää riimua sen kaulalle, vaan annoin sen seistä rauhassa paikoillaan kun vein harjat ja riimun pois. Kun palasin pihalle, orini seisoi yhä rauhassa paikoillaan. Aivan hievahtamatta. Uskollisena omistajalleen. Kävelin luokse, taputin sen sileää kaulaa ja ponnistin selkään. Basil höristi korviaan. Minne tällä kertaa mennään? Otin ohjat käteen ja suoristin selkäni. Basil lähti aivan itse kävelemään eteenpäin. Annoin ohjien olla pitkinä ja keskityin muistelemaan kaikkea mukavaa mitä olimme tehneet Basilin kanssa meidän kävellessämme metsätien reunaa pitkin. Käännyimme risteyksessä metsäpolulle. Otin ohjat ja annoin hiukan pohkeita. Basil lähti ravaamaan omaa keinuvan pehmeää raviansa. Kun polku hieman leveni, istuin alas harjoitusraviin ja annoin laukkapohkeet. Basil keinahti lennokkaaseen laukkaan. Nojasin hiukan eteenpäin ja hamusin tukon orin harjaa vasempaan käteeni. Basil laukkasi eteenpäin korvat suuntautuneina eteenpäin tuulta vasten. Kun tie lähestyi loppuaan, nojasin taaksepäin ja kiristin ohjia hiukan. Basil hidasti heti kuuliaisesti raviin ja siitä käyntiin. Silitin sitä ja käänsin sen takaisin päin. Tunsin silmieni kostuneen hiukan. En tiennyt, oliko syynä suru vai tuuli. Kävelimme rauhallisesti koko matkan tallipihalle, jonka jälkeen otin Basililta varusteet pois, harjasin sen ja vein takaisin tarhaan Luciferin seuraksi. Kun sain varusteet paikoilleen, lähdin viemään kaikki hevoset ulos. Sitten otin talikon ja kottikärryt. On hyvä, että nyt mon vain 12 karsinaa puhdistettavana. Lapoin kaikki kakat ja pissat kottikärryihin ja kärräsin ne lantalaan. Kärryllisiä kertyi kaksi. Sitten hain vielä uusia puruja joka karsinaan ja lakaisin käytävän kahteen kertaan. Vein kaikki välineet paikoilleen ja lähdin järjestelemään satulahuonetta. Mieleeni tuli väkisinkin tv-ohjelma, jossa oli sanottu ihmisten hukuttavan surunsa työhön. Kun satulahuonekin tunnin kuluttua oli yhtä siisti kuin sisustuslehtien asunnot ainakin, lampsin pihalle ja hain Hallan tarhasta. Nuori 3-vuotias ori ei ole vielä ollut kovin läheisesti tekemisissä ihmisten kanssa muuten kuin talutettaessa tai harjatessa. Talutin Hallan kentälle ja suljin portin. Irroitin riimunnarun riimusta ja päästin orin irti. Aluksi se ei tajunnut olevansa irti, mutta kun kosketin sen lautasta kädelläni, nuori ori pärskähti ja ravasi kauemmas. Halla on viettänyt elämäänsä ulkona laitumella ja ollut vain kylmimmät yöt tallissa. Ihmisiin se ei ole tutustunut tuskin ollenkaan. 3-vuotias on jo hiukan vanha tottumaan ihmisiin kunnolla, mutta hyvän pohjan tutustumiselle antaa se, ettei sillä ole huonoja kokemuksia ihmisistä. Seisoin paikoillani. Halla seisoi myös ja katsoi minua korvat höröllään kymmenen metrin päässä. Pidin käteni rentoina alhaalla ja huokaisin syvään rauhoittaakseni hevosta. Halla huokaisi myös. Sen korvat liikahtivat hieman alaspäin. Orin koko olemus näytti rentoutuvan hiukan. Kohotin kättäni ja otin taskustani vähän namuja Hallalle. Se kohotti päätään ja pärskähti. Mitä nyt? Ojensin käteni oria kohti. Se näytti epäluuloiselta, mutta kurottautui haistelemaan. Astuin muutaman askeleen eteenpäin. Halla pitää saada luottamaan ihmiseen niin paljon, että se tulee luokse muustakin syystä kuin herkuista tai siitä että se vaikka pääsee tarhaan. Sille pitää opettaa, että ihmiset ovat mukavia tyyppejä ja ihan tutustumisen arvoisia. Halla astui eteenpäin ja hamusi namut kädestäni. Kohotin käteni ja silitin sen kaulaa. Riimuun en tarttunut, jottei Halla luulisi herkkujen olevan vain tekosyy saada se kiinni. Sillä oli koko ajan mahdollisuus paeta, mutta se seisoi paikoillaan. Silitin sen kaulaa ja päätä rauhallisesti. Halla suuntasi korvansa minuun. Sitten käännyin ja astuin muutaman askeleen pois päin. Halla kurotti kaulaansa, muttei aivan lähtenyt seuraamaan minua. Palkitsin sen vielä yhdellä pikku namulla ja käännyin uudelleen kävelemään pois päin. Tällä kertaa kävelin vähän kauemmas. Kuulin hiljaisia tömähdyksiä takaani, kun Halla astui kaksi epävarmaa askelta perässäni. Seisoin paikoillani selin nuoreen oriin. Hetken päästä tunsin turvan kosketuksen olkapäässäni. Kasvoilleni vääntyi väkisinkin leveä hymy. Käännyin hitaasti ja silitin Hallaa palkkioksi. Se näytti hieman pettyneeltä kun ei saanutkaan herkkua. Käännyin taas ja lähdin nopeasti kävelemään kymmenisen metriä kauemmas hevosesta. Seisoin paikoillani. Kun kukaan ei seurannut minua, käännyin ja katsoin oria. Se seisoi epävarmana paikoillaan. Hengitin syvään ja huokaisin. Huokaiseminen on hyvä tapa rauhoittaa hevosta. Halla näytti hieman rentoutuvan, muttei kuitenkaan liikahtanutkaan. Kävelin aidalle ja kumarruin puikahtamaan sen alta toiselle puolelle. Halla näytti hämmästyneeltä ja lähti kävelemään minua kohti. Kun se oli aidan luona, palkitsin sen vielä silityksillä ja namulla. Sen jälkeen kiinnitin riimunnarun sen riimuun ja lähdin taluttamaan sitä takaisin tarhaan. Pidin narua aivan löysällä kokeillakseni Hallaa. Se käveli takanani silti. Jos hidastin ja annoin sen mennä edelleni, ori pysähtyi. Silitin sitä ja päästin sen tarhaan.

Tämmöistä sitten. Kuukide toivottelee hyvää päivänjatkoa.